Lukijakyselystä ilmeni, että suurin osa vastaajista kaipaa vaihtelua arkiruokiinsa. Kasviksia lisäämällä saat aterioihisi makua ja monipuolisuutta.
Kysyimme muutama viikko sitten Iltalehden lukijoilta, millaisia arkiruokia he ovat tottuneet syömään ja millaisia toiveita tai haasteita heillä on arkiruokailuun liittyen.
Vastauksista kävi ilmi, että suurin osa kaipaa vaihtelua arkiruokiinsa. Ruoanlaittoon ei kuitenkaan haluta kuluttaa liikaa aikaa, vaan aterian pitäisi olla pöydässä mahdollisimman nopeasti. Vain 23 prosenttia kertoi viihtyvänsä keittiössä puolta tuntia pidempään.
Hieman yli puolet vastaajista kertoi käyttävänsä ruoanlaitossa myös arkea helpottavia puolivalmisteita, joiden avulla ruoka valmistuu nopeasti. Valmiiksi pestyt ja pilkotut vihannekset, kuten Hetki Wok-sekoitukset, ovatkin helppo tapa lisätä kasvisten määrää koko perheen aterioilla.
Monet vastaajista kertoivat syövänsä kasviksia lähinnä lisukesalaattien muodossa, mutta niihinkin kaivattiin vaihtelua perinteisten tomaatin ja kurkun rinnalle. Hetki-tuoteperheen salaattipusseissa on monipuolinen valikoima erilaisia salaatteja, joista on helppo muunnella maistuvia salaatteja aterialle kuin aterialle.
Arkiruokailuun toivotaan vaihtelua
Arjen ruokailuista muodostuu helposti rutiini, joka alkaa pian toistaa itseään. Kaupasta tulee napattua tuttuja ja turvallisia tuotteita, joista valmistetaan samoja ruokia jopa kyllästymiseen asti.
88 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi valmistavansa kotona usein samoja ruokia. Peräti 93 prosenttia kyselyyn vastanneista kaipasi vaihtelua arkiruokailuihinsa. Lähes kolmannes vastaajista koki kuitenkin vaikeaksi keksiä, mitä laittaisi ruuaksi.
Kaipaatko inspiraatiota kotikokkailuun? Hetki-reseptipankista saat uusia ideoita arkiruokiisi!
Lukijoiden vastauksissa toistuivat jauhelihasta ja kanasta valmistettavat tutut kotiruoat, pastan, perunoiden tai riisin kanssa tarjoiltavat kastikkeet, uuniruoat sekä keitot. Kalaruoista eniten mainintoja saivat uunilohi, kalapuikot ja kalakeitot. Myös makkararuoat, kuten nakkikastike olivat suosittuja.
Perinteisempien kotiruokien rinnalle nostettiin myös wokit, italialaiset ja aasialaiset ruoat sekä texmex-tyyliset annokset. Yksittäisistä ruokalajeista eniten mainintoja saivat makaronilaatikko, jauhelihakastike ja lasagne.
Kasvisten määrä lautasella jää usein vähäiseksi
Kyselyssä korostuivat liharuoat, ja vain 28 prosenttia vastaajista kertoi syövänsä säännöllisesti riittävän monipuolisesti kasviksia. 53 prosenttia kertoi nauttivansa kasviksia vaihtelevasti, ja 19 prosenttia vastasi, ettei syö kasviksia kovinkaan monipuolisesti.
Syitä kasvisten vähäiseen käyttöön oli useita. Monet kertoivat käyttävänsä kasviksia lähinnä pääruoan lisukkeina ja salaatteina, mutta arjessa kasvikset tuppaavat unohtua esimerkiksi ajanpuutteen tai laiskuuden vuoksi.
Kasvisten käyttöä rajoitti myös se, että vihannesten pilkkominen ja peseminen koetaan vaivalloiseksi. Myös perheenjäsenten nirsous sekä resepti-ideoiden puute koettiin esteeksi kasvisten riittävälle syömiselle.
60 prosenttia vastaajista arveli, että perheessä tulisi syötyä enemmän kasviksia, jos yhtä ateriaa varten ei tarvitsisi ostaa niin isoa määrää eri kasviksia. 35 prosenttia lisäisi kasvisten määrää lautasellaan, jos niitä ei tarvitsisi pestä ja pilkkoa. 5 prosenttia uskoi kasvisten käyttönsä lisääntyvän, mikäli valmisruoat sisältäisivät enemmän kasviksia.
Riko rutiineja helppokäyttöisillä tuoreilla kasviksilla
Hetki-tuoteperheen käyttövalmiit kasvikset on helppo tapa lisätä kasviksia ruoanlaitossa, sillä ne on valmiiksi esikäsitelty. Hetki wok-sekoitukset sisältävät sopivan sekoituksen valmiiksi pestyjä ja pilkottuja kasviksia, jotka ovat heti valmiita pannulle.
Koska pussissa on valmis sekoitus erilaisia kasviksia, yksittäistä ruokalajia varten ei tarvitse ostaa isoa määrää eri kasviksia, ja hävikkiäkin syntyy vähemmän. Esimerkiksi laatikkoruoista saa herkullisen värikkäitä lisäämällä vuokaan wok-sekoituksen sellaisenaan.
Wok-sekoituksen voi myös paistaa lisukkeeksi aterialle tai käyttää esimerkiksi tortillojen täytteenä. Kannattaa kokeilla erilaisia mausteita ja öljypohjaisia kastikkeita, jolloin saat aterioihin sopivasti vaihtelua sekä hyvää pehmeää rasvaa.
Jos nautit kasviksesi mieluiten lisukesalaattina, kannattaa kokeilla Hetki-salaattisekoituspusseja. Saatavilla on useita eri makuvaihtoehtoja, joissa kaikissa on monipuolinen sekoitus valmiiksi pestyjä salaattivihanneksia sekä herkullinen kastike. Salaattisekoituksista tuunaat hetkessä houkuttelevan lisukesalaatin tai vaikka kokonaisen aterian.
Valmiit Hetki wok-ateriat ovat kiireisempien päivien pelastus. Vaikka aikaa ruoanlaitolle on vain vähän, aterian terveellisyydestä ja kasvispitoisuudesta ei tarvitse tinkiä.
Hetki wok-ateria sisältää valmiiksi pilkottuja wok-vihanneksia, kypsennettyjä kanapaloja sekä riisiä tai nuudeleita, joista wokkaat hetkessä maittavan aterian. Makuelämyksen kruunaa herkullinen kastike. Kokeile esimerkiksi Hetki Inkivääri-chili kanawokkia, joka sisältää runsaasti tuoreita kasviksia, broileria, maustettua riisiä ja maukasta inkivääri-chilikastiketta.
Muutamassa minuutissa lämmitettävät Hetki mikroateriat sekä Hetki salaattiateriat tuovat helpotusta arkeen niinä päivinä, kun ruoan on oltava heti valmis. Kätevä annospakkaus on helppo ottaa mukaan myös töihin, jolloin maukas ja kasvispitoinen lounas on aina käden ulottuvilla.
Tutustu monipuoliseen Hetki-tuoteperheeseen ja löydä oma suosikkisi!
Tällaiset arkiruoat ovat lukijoiden suosikkeja
- Kana, jauheliha ja lohi
- Makaronilaatikko ja lasagne
- Lihapullat
- Kalapuikot
- Pizzat, pastat, risotot ja nuudelit
- Perunat ja perunamuusi
- Kiusaukset ja laatikot
- Uunimakkarat
- Wokit ja curryt
- Tex mex ja tortillat
- Salaatit
- Pihvit ja pataruuat
- Kastikkeet: jauhelihakastike, kanakastike, nakkikastike
- Keitot: jauhelihakeitto, kalakeitto, hernekeitto, kaalikeitto, siskonmakkarakeitto, pinaattikeitto, kasvissosekeitto